lauantai 31. tammikuuta 2009

Sporttielektronista?









Oletko kyllästynyt katsomaan läppärin takana hiirtä hiljakseen siirtelevää artistia ja kaipaisit jotain vauhdikkaampaa kokeellisen musiikin konserteilta? Kaksi pingismestaria soittamassa mailoillaan ja vauhdikkaalla pelillään on toistaiseksi innovatiivisin ratkaisu tähän pulmaan. Heikki Räisäsen ja Robin Blomin säveltämä Ping Pong Concerto esitettiin eilen Kuvataideakatemialla Shinji Kankin järjestämän, Expermimental Evening -konserttisarjan neljännessä osassa.

En ole kovinkaan perillä teknisistä yksityiskohdista mutta toivon mukaan pointti tulee tässä läpi. Kaksi pingismestaria aloitti vinhan pallottelun ja tästä alkoi muodostua äänen pohja: pöytään osuvien pallojen äänet kaikuivat taustalla ja mikitettyjen mailojen iskuäänistä muodostui varsinainen rytmi tai biitti. Mukaan tuli pian muutakin taustaääntä ja pöydän vierellä seissyt "johtaja" tai "kapellimestari" ajoittain pyysi pelaajia pelaamaan tasaisemmin, hitaammin tai esimerkiksi vain pomputtelemaan palloja mailansa päällä. Hänen muihin tehtäviinsä kuului pitkin salia leviävien pallojen keräily takaisin pelattaviksi.

Pelin rytmi tuntui jollain tavalla säätelevän myös muita taustoja tai sitten pelaajat vain osasivat reagoida niissä tapahtuviin muutoksiin. Itse ääni oli alkuun minimalistisempaa mutta ajan myötä myös muiden kuin pingissaundien määrä kasvoi. Kyse oli kuitenkin yhtä kummallista hetkeä lukuun ottamatta perinteisessä mielessä melodiattomasta konsertosta. Homma tuntui olevan suhteellisen hyvin hanskassa eikä konsertti missään tapauksessa jäänyt vain nokkelan idean pitkäksi esittelyksi. Erilaisia kohtauksia tuli riittävän tiuhaan ja niiden vaihdokset olivat loogisia. Pitkään pelattujen pallojen lähes tasabiitti teki mukavan hypnoottisia ja melkein seesteisiä hetkiä "kaoottisemmalle" soitolle. Pingiksen peluu osoittautui todella hauskaksi seurattavaksi - ainakin sen ollessa yhteydessä konserton soittamiseen. Tekisi mieli kuulla tämä ilman itse esitystä niin voisin sanoa musiikistakin paremmin. Huikatkaa jos jotain nauhoitetta tulee jossain vastaan!

2 kommenttia:

Marko-V kirjoitti...

Höh. Taas yksi mielenkiintoinen mutta missattu tapahtuma. Aina nää vaan jotenkin lipuu ohitse.
Jos vähemmän sporttinen audiohäröily kiinnostaa niin poikkea ikuinen-kaamos.blogspot.com

Antti kirjoitti...

No, kaikkeen ei millään ehdi ja tässä ei onneksi ollut mitään muuta erityisen ihmeellistä samassa pingiksen lisäksi. Pitääkin lueskella tuota blogiasi, vinkeitä laitteita! Aika hienoa saundia muuten Kaosspadistakin näemmä saa kun osaa käyttää...