torstai 13. marraskuuta 2008

Suomalainen eksperimentalismi ahdingossa?










Charm of Soundin
sähköpostilistalla heräsi lähipäivinä keskustelua siitä, että Avanto-festivaaleilla ei tänä vuonna tulla näkemään perinteistä kaksi-iltaista klubia erikoisine musiikkiesityksineen. Vuosien varrellahan Avannossa ollaan kuultu niin sampleria ilman sampleja (japanista asti!) kuin suomalaisen kokeellisen äänen pioneereja sähkökvartetista lähtien. Tänä vuonna rahoitusvaikeuksista - mistäpä muustakaan - johtuen klubi jää pitämättä ja Avanto keskittyy elokuviin (kuvat Avannosta 2005).

Listalla manattiin jo suomalaisen kokeellisen musiikin kuolemaa, mutta kaipa kyseessä on, kuten eräs keskustelija mainitsikin, lähinnä paha isku 'alan' korkean profiilin esityksille. Kyllähän suomalaiset piuhanoisen soittelijat sekä korkeakouluopiskelijat edelleenkin tietyissä pienen piirin tilaisuuksissa ääntä tuottavat, mutta ainakin omasta näkökulmasta tämäkin skene voisi olla vielä aktiivisempi. Mainitsinko jo, että haluan Improvhelsingin takaisin? Toive on tuskin kovin poikkeuksellinen, mutta voi toki olla, että tilanne on tosiasiassa parempi kuin kymmenen vuotta sitten. Joka tapauksessa olisi hyvä, että joku tapahtuma tarjoaisi niille tavallisille tallaajille - joita ihmiset tietysti ovat kunnes valaistuvat äänen lumosta - mahdollisuuden kuulla jotain erilaista. Harva kuitenkaan löytää itseään kellarikeikoille.

Keskityn itse(kin) toistaiseksi lähinnä vinkumaan blogissa sen sijaan että tekisin asialle jotain. Tarkoitus olisi, on pitkään ollut ja tulee ehkä pitkään vain olemaankin. Ehkä Taival Ambient -lafkan kautta järjestämme jotain ainakin ambientin puolelta tulevaisuudessa (vaikkei välttämättä mitään niin kokeellista kuin tässä olisi toiveena), mutta toivottavasti jotkut aikaansaavammat yksilöt saisivat hihansa käärittyä nyt nopeammin kuin me, jotka lähinnä seuraamme toiveikkaina vierestä. Niin, ja kiitos kaikille teille jotka olette tähänastiset keikat järkänneet. Ilman niitä omakin musiikillinen kokemusmaailmani olisi jäänyt paljon köyhemmäksi.

P.S. Mikähän on tilanne Helsingin ulkopuolella, mikäli emme laske mukaan esimerkiksi selkeämmin dark ambient/industrial/vast. -touhuilua? Onko keikkoja?

5 kommenttia:

Rene Kita kirjoitti...

Oleellinen osa Suomen kokeilevammista keikoista mainostetaan muuten ooooo-listalla eikä charmlistillä. Ihan vain jos satuit missaamaan, sillä minusta varsinkin Helsingissä tapahtuu edelleen kaikenlaista outoa ja jännää.
Esim. tuonne menisin, jos voisin:

IT'S ALL IN YOUR MIND
Vaihtolava - Fleminginkatu 21 - Kallio - Helsinki -

PERJANTAI - 21.11.2008 -
Klo: 18.00-22.00
3 euroa

* MARJATTA
http://www.myspace.com/musiikkileikkikoulu

* UTON
http://www.myspace.com/utonheaven

* KUTOMO
http://www.myspace.com/kangaspuu

* KULKIJA
http://www.myspace.com/kulkiya


LAUANTAI - 22.11.2008 -
Klo: 13.00-22.00
3 euroa

* AMIGO RESULT

* TWO WHO
http://www.myspace.com/tuuhuu

* NUSLUX
http://www.haamu.com/lallallal/releases/nuslux.html

* 3V
http://www.myspace.com/threevee

* KHETA HOTEM
http://www.saunalahti.fi/hjp/

* TI LA

* GREY PARK
http://lowfidelity.org/~nosfe/grey_park/

* SAMUEL MERI
http://www.myspace.com/samuelmeri

* BAT TARBET

** pe & la yhteislippu 5 euroa.**

Vaihtolava

Emmä enempää spämmää. ooooo:n voi säätää netissä luettavaksi, jolloin postilootasi ei täyty listan runsaalla keskustelusköhnällä.

Antti kirjoitti...

Joo, kommentoin oikeastaan enemmän tuota CoSissa herännyttä keskustelua, jonka ainakin Shinji Kanki nimesi eksperimentalismin joutsenlauluksi tjsp. Ooooo-listaa pitäis tosiaan seurailla, ja ensi lauantainahan on tuon lisäksi myös Kantiksessa mölyä tiedossa. Ainakin Haaren CoSiiin (vai Findustrialiin vai molempiin?) postittama setti kuulosti oikein hyvältä ja mielellään kuulisi livenäkin... Perjantaina olen ikävä kyllä kiinni kymmeneen asti muun parissa :/

Rene Kita kirjoitti...

Niinpä. Ja Haeretici on paitsi kuulemisen myös näkemisen arvoinen. Niko Skorpio ja Ovro satsaavat aina myös lavaolemukseen ja rituaalin tapaiseen. Suomessa on tajuttoman rikas kirjo kokeellista toimintaa. Ai niin Là-basillakin taisi olla jotain tässä kuussa kaapelitehtaalla...

Antti kirjoitti...

Joo, Haereticia en olekaan ennen nähnyt, Skorpion kylläkin Ovron kanssa joskus ja ihan kiinnostava taisi olla. Kyllähän täällä tosiaan tapahtuu, ja vielä jokin vuosi sitten Improvhelsinkikin oli kerran kuussa... Sieltä eräänä aika hauskana muistona tulikin mieleen Squymph? :)

Rene Kita kirjoitti...

Kiits. Se oli hysteerinen kokemus. Kaverit ylittivät kaikki odotukseni. Äänitekin siitä on tallella: Sqymph?