Tiesitkö, että vuonna 1922 Bakun kaupungissa Neuvostoliitossa esitettiin teos, jonka soittimina ja soittajina toimi koko kaupungin tehtaiden pillit, joukko kuoroja, koko Kaspianmeren laivaston sumutorvet, tykistöjä ja kokonaisia jalkaväkirykmenttejä? Tämän suuruudenhulluudessaan omaa luokkaansa olleen esityksen, nimeltään Simfoniya gudkov (Tehtaanpillien sinfonia), taustalla oli neuvostoliittolainen säveltäjä sekä musiikin ja äänen monilahjakkuus Arseni Avramov. Hän oli elokuvaäänen pioneereja ja kehitti tekniikan jolla ääntä voitiin tuottaa suoraan magneettinauhalle piirtämällä. Tästä ja monesta muusta varhaisesta neuvostoliittolaisesta äänen ja kuvan integraatiotekniikasta Theremin-instituutin tutkija Andrei Smirnov piti inspiroivan esityksen Sibelius-Akatemialla 6.11.Graafinen ääni viittaa erilaisiin tapoihin, joilla musiikkia pyrittiin tuottamaan (yleensä) filmille optisesti tai muuten luettavaksi. Kysymys ei kuitenkaan ollut vain projektista, jolla elokuviin ja animaatioihin voitaisiin tuottaa taustamusiikia, vaan monella alan avantgardistisista neroista oli huomattavasti kunnianhimoisempi tavoite: tuottaa uusia soittimia tai uusi rajoitteista vapaa tapa tehdä musiikkia äärettömän laajalla skaalalla vailla eri soitinten rakenteen luomia tonaalisia kahleita. Kenties upein ajatus löytyi eräältä, joka visioi alkuaineiden jaksollisen järjestelmän pohjalta luotavaa soitinten/äänen värin jaksollista järjestelmää, jonka uusi äänisynteesi nyt mahdollistaisi. Minkälainen soitin olisi esimerkiksi tarkalleen fagotin ja oboen välissä?
Esityksessä nähtiin ja kuultiin lukuisia musiikkinäytteitä, jotka koostuivat lähinnä tunnettujen klassisten teosten versioinneista uusille tekniikoille. Itse ääni oli yleensä soinniltaan rahisevan pehmeää mutta kaunista ja suhteellisen selkeää. Se oli kaiken kaikkiaan varsinaista mannaa vanhan syntikkaäänen ystäville ja monessa kohtaa pystyi aistimaan miten hienon loopin tai droonin tällaisesta voisikaan saada...Kuvassa Evgeny Sholpon Variofon-nimiselle laitteelle leikattuja levyjä.
Illan päätteeksi Smirnov sekä joukko (oletettavasti) akatemialaisia opettajia ja oppilaita soittivat viiden laptopin ja usean käden liikkeisiin reagoivan sensorin avulla pienen konsertin. Kenties Smirnovin workshopissa tehdyin laittein saatiin hauskasti väänneltyä niin ihmispuhetta, kuin perinteistä bitinmurskaustakin erilaisilla pohjaäänillä. Jonkin laitteen poimima sähkösärinä häiritsi kuitenkin aika ikävästi, eikä soitolla tuntunut muutenkaan olevan kovin harkittua päämäärää. Mukava päätös esitykselle joka tapauksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti