http://www.jilmonen.com/MandCposter.pdf
Allekirjoittanut meni typeryyksissään sopimaan töitä perjantai-illaksi, mutta sunnuntain kurssille olen kyllä menossa. En minä tuota hommaa varmaan silläkään kertaa opi, mutta onhan se kiva käydä kokeilemassa ja sitten unohtaa tyystin kaikki harjoittelu…
Viime lauantaina Kokoteatterissa laulaja Ilona Korhonen ja kanteletaiteilija Pauliina Syrjälä esittivät Larin Parasken lauluihin perustuvan konsertin nimeltään Rautamuurahainen. Näin viime vuonna Korhosen Ensemblen massiivisen 17 laulajan Paraske-teoksen, joka ei jättänyt erityisempää vaikutusta – johtuen varmaankin enemmän omista mieltymyksistäni kuin teoksen laadusta. Tämä oli minua kiehtovammalla tavalla pienimuotoisempi teos.Kokoteatteri äänentoistoineen toimi hyvin, ja lava oli laitettu mukavan näköiseksi muutamalla spottivalolla ja sinisellä taustakankaalla. Syrjälä soitti valtaosan ajasta suurta, kaunista konserttikannelta mutta istahti kappaleen ajaksi myös viisikielisen version ääreen. Kantelesäestys oli kaikkea muuta kuin perinteistä tai yksitoikkoista, ja Syrjälä loihti sekä melodisesti, teknisesti että rytmisesti monipuolisia sovituksia Korhosen laululle. Ja laulu ansaitseekin ylistyssanoja. Kaikkein huomattavinta oli se vaivattomuuden tunne, joka hänen äänenkäytöstään välittyi. Korhosen ääni on kansanmusiikille sopivasti vahva läpi koko rekisterin ja vire kuulosti minun epäammattimaisiin korviini suorastaan poikkeuksellisen hertsintarkalta ja tasaiselta. Vahvaan, hallittuun ääneen kätkeytyi myös vahva tunne ja näiden välittämiseen pohjaava, aiheiltaan vakavahko runonlaulu sopiikin hänelle kuin nyrkki käteen.
Omaan makuuni sovitusten monimuotoisuus oli alkuun hieman etäännyttävää, vaikkakin kaikin puoli nautittavaa, mutta loppupuolen kappaleiden kohdalla meno rauhoittui hieman (ja oma keskittymiseni oli varmaan muutenkin parempaa). Kaksi viimeistä, melodisesti kaunista kappaletta ja erityisesti viimeiseksi jäänyt duurilaulu tekivät vaikutuksen. En osaa kuunnella sanoja musiikissa, mutta runonlaulu toistuvine säkeineen tuo tämän jo melkein minunkin ulottuvilleni. Tässä tapauksessa liikkuvia osia oli vielä liian monta, mutta muutaman vuoden takainen runonlaulukonsertti jurtassa Töölönlahdella taiteiden yönä on vaikuttavimpia kokemuksiani tällä saralla. Silloin kyseessä olikin perinteisempi (?) tilanne, eli yksi taitava laulaja ja pitkät, pitkät säestämättömät laulut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti