tiistai 14. huhtikuuta 2009

Kuva ja ääni ne yhteen soppii...

Suurin osa on varmasti kohdannut jonkinasteisia kuvan ja äänen yhteisteoksia myös musiikkivideoiden, elokuvien ja muiden ilmeisten esimerkkien ulkopuolella. Harmittavan usein kyse on kokonaisuudesta, jossa toinen puoli edustaa tekijänsä varsinaista osaamisaluetta ja toinen on lähinnä jotain päälleliimattua ekstraa. Perusesimerkkinä tästä on ambient-settien taustalla pyöritetyt BBC-luontodokumentit, jotka joskus toki esteettisyytensä takia sopivat ihan mukavasti ja tuovat väriä pimeään tilaan. Nämä ovat kuitenkin ekstraa ihan sanan varsinaisessa merkityksessä eivätkä esiintyjät varmaankaan koe niiden olevan kovin suurena osana heidän tarjoamaansa kokonaisuutta. Sama pätee ehkä synkempien piirien tapaan pyörittää vanhoja sotadokumentteja tai kauhuleffoja taustakankaalla.

Silloin kun kyse on artistien itsensä kasaamista paketeista, tulee tekijän osaamisen raja helposti vastaan. Musiikkinsa lisäksi esiintyjä on pistänyt sekaisin joukon kivoja pätkiä jotta yleisöllä olisi muutakin tuijotettavaa kuin laptopin taakse linnottautunut äänimaakari. Aika usein nämä jäävät todella naiivin alleviivaavien kontrastien käyttöön tai täyteen mitäänsanomattomuuteen. Toisinaan teollisemman metelin puolella näkee väsyneitä shokeeraamisyrityksiä keskitysleirikollaaseilla - tai jotain oman kesto"suosikkini” kaltaista, eli sätkivän pikkulinnun ja päästäisen päälle ejakuloimiseen perustuvan taidepläjäyksen. Kaiken kaikkiaan usein tyydytään joko helppoon arkistomateriaalien pintakäyttöön tai sitten ei vain oikein osata toteuttaa omalla kameralla/editointisoftalla sitä mahdollisesti hyvääkin idea jota ajetaan takaa. Onko tällä mitään väliä, eli onko äärisurkeudet poislukien video pelkkää plussaa muttei sinänsä keskinkertaisenakaan miinusta jos musiikki kuitenkin toimii?

Toista laitaa edustavat sitten kuva- tai videoteokset joihin on lisätty ääni. Näiden kahden elementin tekijät eivät usein ole sama henkilö ja on varmasti runsaasti esimerkkejä niin onnistuneista kollaboraatioista kuin galleriaesitystä “elävöittävistä” äänimössöistäkin mutten juurikaan osaa eritellä näitä tarkemmin. Jaksan jostain syystä todella harvoin keskittyä videoteoksiin missään gallerioissa ellei esitys ole aivan lyhyt tai katselutila erityisen toimiva. Tämä saattaa toki johtua siitä, että yleensä saan itseni helpoiten raahattua katsomaan lähtökohtaisesti jotain muuta – useimmiten valokuvaa – ja videot jäävät jotenkin ylimääräisen tuntuisiksi. Kävin äskettäin katsomassa Valokuvataiteen museon näyttelyn johon kuului myös Sini Pelkin kolmen videoteoksen kokonaisuus Statue – Concealment – Ceremony. Kahdessa näistä oli ääni mukana, mutta tekijöiden nimet katosivat jo kauan sitten mielestäni. Statue – joka oli alkuihmettelystäni huolimatta varsin tyylikäs teos – jäi mieleen suhteellisen toimivana yhdistelmänä, vaikkakaan mistään suuresta vaikutuksesta ei voi vielä puhua. Ambient-meininki oli hienosti yhdessä kuvan kanssa pari ensimmäistä minuuttia mutta sitten töksähti jotenkin oudosti eri suuntaan. Musiikki kuitenkin tuki kokonaisuutta, eli pelkkä kuva olisi jättänyt huomattavasti kylmemmäksi.

Hyviä esimerkkejä löytyy paljonkin erityisesti silloin, jos kuvasta keikalla vastaa taitava VJ joka on samalla aallonpituudella esiintyjien kanssa. Tässä blogissakin on kehuttu myös vaikka Lucky Dragonsin kuvankäyttöä sekä Rihmaston seuraamisesta hypnoottisempaa tehnyttä tuplaprojisointia. Sitä kuitenkin toivoisi näkevänsä enemmän tilanteita, joissa kaksi oman alansa taitajaa – muusikko ja kuvataiteilija – löisivät viisaat päänsä yhteen ja tekisivät koko paketin kunnollisena kollaboraationa.

P.S. Aito tekotaiteellinen valokuva on sekä vino että mustavalkoinen

Ei kommentteja: