maanantai 8. joulukuuta 2008

MeNaiset Sibelius-Akatemialla 8.12. (ja lyhyt kommentti WiOLin syyskonsertista)


Kansanmusiikkiyhtye MeNaisten viisitoistavuotisjuhlakonsertti sujui odotetulla ammattitaidolla niin laulun kuin esiintymisenkin puolesta. Tunnelma oli suhteellisen välitön ja itse esitys paikoin jopa räikeän teatraalinen, hyvällä ja kiinnostavalla tavalla. Kappalevalikoima oli laaja ja käsitti niin "aidosti" perinteisiä lauluja kuin myös esiintyjäkuusikon omia sovituksia sekä rohkeaa ja kiinnostavaa ääni-improvisaatiota.

Konsertti alkoi yhtyeen taivalta kuvanneella kuvakavalkadilla jota ei tosin voi kuvata erityisen esteettiseksi elämykseksi. Kuvat olivat laadultaan heikohkoja (ehkä pääosin johtuen projisoinnista?) eikä osan taustavärinä käytetty ällöttävä violetti varsinaisesti auttanut asiaa. Pian kuitenkin päästiin itse musiikkiin. Ensimmäisen puoliskon mieleenpainuvimpia hetkiä oli Eila Hartikaisen voimakas, dramaattinen loihdinta (?) sekä esimerkiksi kaunis tradi Mari tyttö. Ääni-improvisaatio tai muu erikoinen äänenkäyttö oli sekä mukana muun laulun seassa että omana hienona osionaan. Luonnon-, ennen kaikkea lintujen äänistä, ammentanut improvisaatiokappale käytti hienosti kamarimusiikkisalin tilaa ja jäi kaikkea muuta kuin konserttiyleisöä hämmästyttäneen kuriositeetin rooliin. Vaikka ääntely oli pääsääntöisesti hiljaista ja yksinkertaista, mukaan mahtui melkein selkäpiitä karmivia määkyjä ja rääkäisyjä. Kappale myös eteni ja nousi lopussa takaisin laulettuun musiikkiin.

Toisessa osiossa esiintyjät palasivat lavalle kansallispuvuissa kenttänauhoituksista kootin äänikollaasin saattelemina ja loppu konsertista sujui omasta, ei-erityisen-asiantuntevasta näkökulmastani katsottuna perinteisempään suomalais-ugrilaiseen lauluun (miinus toki inkeriläiseen tradiin liitetyt modernimmat miestenpilkkauselementit!). Perinteisyys ei kuitenkaan ollut mikään pettymys vaan esitys oli vahvaa ja hienoa kuultavaa loppuun asti. Onneksi saimme vielä todella kauniin encore-kappaleen!

Vielä muutama sana toisenlaisesta tavasta käyttää ihmisääntä. Sekakuoro Wiipurilaisen Osakunnan Laulajat teki vaikutuksen 2.12. esittämällä muutamia upeasti soineita "minimalistisempia" kuorokappaleita. Sekä Urmas Sisaskin huikea kappale Oremus että perinteisestä Det är en ros utsprungen-joululaulusta (tunnetaan suomeksi paremmin nimellä Oi ruusu Iisain juuren) tehty liukuvan hidas sovitus hyötyivät todella kuoron suuresta koosta. Lähes 40-henkinen, ihmisjoukko pystyy luomaan erittäin uniikilla tavalla pehmeää, kaunista äänimassaa - tässä tapauksessa vielä erittäin hallitun kuuloisesti. Vaikka kirkko ei keikkapaikkana muuten sydäntä lämmittäisikään, tuppaavat ne usein olemaan akustisesti varsin mukavia tiloja. Konsertissa oli paljon muutakin hyvää, mm. Gustav Holstilta mutten sano tässä enempää. Paitsi kritiikkinä sen, että Plain Fade -jutut eivät kyllä avautuneet sitten millään keikkakokonaisuuden osiksi.

1 kommentti:

sexy kirjoitti...

情趣用品,情趣用品,情趣用品,情趣用品,情趣用品,情趣用品,情趣,情趣,情趣,情趣,情趣,情趣,情趣用品,情趣用品,情趣,情趣,A片,A片,情色,A片,A片,情色,A片,A片,情趣用品,A片,情趣用品,A片,情趣用品,a片,情趣用品

A片,A片,AV女優,色情,成人,做愛,情色,AIO,視訊聊天室,SEX,聊天室,自拍,AV,情色,成人,情色,aio,sex,成人,情色

免費A片,美女視訊,情色交友,免費AV,色情網站,辣妹視訊,美女交友,色情影片,成人影片,成人網站,H漫,18成人,成人圖片,成人漫畫,情色網,日本A片,免費A片下載,性愛

情色文學,色情A片,A片下載,色情遊戲,色情影片,色情聊天室,情色電影,免費視訊,免費視訊聊天,免費視訊聊天室,一葉情貼圖片區,情色視訊,免費成人影片,視訊交友,視訊聊天,言情小說,愛情小說,AV片,A漫,AVDVD,情色論壇,視訊美女,AV成人網,成人交友,成人電影,成人貼圖,成人小說,成人文章,成人圖片區,成人遊戲,愛情公寓,情色貼圖,色情小說,情色小說,成人論壇


情色貼圖,色情聊天室,情色視訊,情色文學,色情小說,情色小說,臺灣情色網,色情,情色電影,色情遊戲,嘟嘟情人色網,麗的色遊戲,情色論壇,色情網站,一葉情貼圖片區,做愛,性愛,美女視訊,辣妹視訊,視訊聊天室,視訊交友網,免費視訊聊天,美女交友,做愛影片

A片,A片,A片下載,做愛,成人電影,.18成人,日本A片,情色小說,情色電影,成人影城,自拍,情色論壇,成人論壇,情色貼圖,情色,免費A片,成人,成人網站,成人圖片,AV女優,成人光碟,色情,色情影片,免費A片下載,SEX,AV,色情網站,本土自拍,性愛,成人影片,情色文學,成人文章,成人圖片區,成人貼圖