Tämä kirjoitus on lähinnä sivustakatselijan pikakatsaus. Istuskelin valtaosan ajasta joko levynmyyntipöydän takana tai sen vieressä jauhamassa epäolennaisuuksia, siis juuri kuten ne ihmiset joista yleensä valitan. Siis he ihmeelliset tapaukset, jotka tulevat keikoille mutta istuvat koko ajan baarin puolella juttelemassa. Tällä kertaa juttelun ja keikkojen suhde oli kuitenkin todella kummallinen. Kaapelin kellaritila on loistavan tunnelmallinen ja itse keikkapaikkana toimii yksi tämän kokoluokan jutuille riittävä, mutta kuitenkin loppujen lopuksi aika pieni huone. Kun kyseessä oli vielä valtaosin ambient, eikä esimerkiksi täysillä tuutattu melu tai vastaava, on itse yleisöllä aika suuri rooli tilan äänimailman luomisessa. Tällä kertaa paikalla oli hetkittäin aika paljonkin porukkaa, ja noin puolet heistä juttelivat salissa kuin missä tahansa perusbaarissa istuessaan. Musiikki, suurista kahdelle kankaalle projisoiduista visuaaleista huolimatta oli nyt ennen kaikkea taustamusiikin roolissa, ja on vaikea sanoa mitä järjestäjät ja soittajat ovat ajaneet takaa. Osa keikoista oli nimittäin erittäin pitkiä, reilusti toiselle tunnille venyviä, ja olisi vähintäänkin erikoista olettaa, että moni jaksaisi istua useampaa tällaista putkeen samana iltana. Idea on siis ollut kaiketi erilainen kuin perinteisemmissä 15-20min seteissä, jotka on yleensä tarkoitus kuunnella hiljaa keskittyen. Osa näistä jätti kuitenkin hieman venytetyn vaikutelman, sillä on aika hankalaa saada yli tuntia ääntä soljumaan hyvin ja kiinnostavasti yhteen ainakaan livenä.
Keikkojen välillä saatiin satunnaisia ilmoituksia ”äänikonferenssin” kulusta, mutta artisteja ei varsinaisesti spiikattu sisään. Mikäli seuraili eteisen puolelta, ei aina tajunnut milloin keikka alkoi ja DJ-soitto loppui, varsinkin kun puheensorina pysyi samanlaisena. Keikat ja tekniikka sujuivat aivan viimeistä settiä lukuun ottamatta mallikkaasti ja äänentoistokin pelasi mukavasti. Lopun ongelmatkaan eivät johtuneet tekniikasta vaan osuivat sen kuuluisan inhimillisen tekijän puolelle. Eipä sillä tuossa vaiheessa ollut enää niin paljoa väliä, sillä musiikkia oli kuultu jo enemmän kuin riittävästi yhden tapahtuman osalta.
Itse tila oli otettu hienosti käyttöön. Videoprojektiot tulivat lähes pimeässä huoneessa kahdelle kankaalle ja olivat erittäin mukavasti seurattavissa. Random Doctors VJ:t tekivät paikoin ihan huippuluokan työtä joka hakkasi mennen tullen perinteiset, usein kait artistien itsensä kyhäämät taustavideot. Esimerkiksi Rihmaston muutenkin oivallista keikkaa oli ilo seurata visuaalien liikkuessa hyvin tunnelman mukana. Keskeytyneen viimeisen esityksen talouskriisiuutisointiaiheinen kuvasto oli myös mieleenpainuvan hauska yksittäinen ajatus videopuolelta. Kiitoksia järjestäjille ja esiintyjille taas kerran onnistuneesta Studio Là-Bas:sta.
Kuvat: Mikko Valkonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti