torstai 2. huhtikuuta 2009

All in Satan!

Enpä ole koskaan ennen tainnut osallistua levyn ennakkokuuntelutilaisuuteen ja tällä kertaa kyseessä oli vielä levy, jonka ilmestymisestä en varmaan ollut edes kuullut kuin paria päivää ennen. Kyseessä oli Beheritin kiirastorstaina julkaistava uutuus. Jos yllättäen jollekin lukijoista suomalainen black metal ei ole tuttua, Beherit muistetaan siis lähinnä 1990-luvun alun omaperäisestä mustasta metelistä jonka jälkeen suunta vaihtuikin minimalistiseen ambientiin* ja pian pääpiru soittikin joHC-teknoa bileissä DJ Gamman nimellä. Mitään edellämainituista en erityisen hyvin tunne, vaikka Drawing Down the Moon (1993) taisi levyhyllyssä jonkin aikaa joskus ollakin. Koska "yhtyeen" ura on ollut ennen kaikkea erikoinen, oli kiinnostavaa kuulla, että tämä pitkän tauon jälkeen saatava julkaisu olisi taas metallia.

Paikalle Lauttasaaren ravintola Lystiin 26.4. oli saapunut minun ja toverini lisäksi runsas joukko perinteisiin vetimiin pukeutuneita hevimiehiä mutta mistään megatapahtumasta ei ehkä voi puhua. Ajatus jonkin uuden levyn kuuntelemisesta yhden, kahden tai kolmen oluen kera puhutteli kyllä jo ihan alusta saakka, eikä se, ettei levy tehnyt erityisen suurta vaikutusta tuntunut lainkaan pettymykseltä. Beherit on siis teemallisesti ja myös osin musiikillisesti palannut jonnekin 80-luvun loppupuolelle alleviivatun punkahtavan yksinkertaisten riffien ja Suck My Blood -henkisten biisinnimien pariin. Tämä on toki ihan hauskaakin jos siihen jaksaa suhtautua oikealla tavalla. Musiikin puolesta tuo meininki ei ole koskaan erityisemmin purrut, mutta joukossa oli paljon hyvääkin. Tuotantopuoli oli purevaa mitä nyt äänentoiston pohjalta pystyi päättelemään, outro oli hieno ja ne vähät kohdat joissa simppeleitä riffejä koristettiin kummallisilla leadeilla ainakin herättivät kiinnostusta. Paljoa muuta ei kyllä tällä kertaa mieleen jäänyt, paitsi että olut maksoi siedettävät 3,5e ja oli maukasta. Tietysti ajatukset siirtyivät taas hetkeksi siihen, mitä tunnelmallinen metalli voisi maailmalle vielä tarjota kunhan tekijöitä ilmaantuisi...

*Ei, ei siis mitään Mortiis-soittelua ja mystisten linnojen kellareita vaan oikeasti kummallista kamaa mikäli oikein muistan.

Ei kommentteja: